On jotenkin jännä fiilis, vähän vekkulimainen. Olen taas häseltänyt pari päivää ja pitänyt pari päivää taukoa häsläämisestä ja aloittanut sen taas. Jostain syystä kuuntelen Juicen Viidestoista yö-kappaletta ja mietin miten ironisesti sen sanot heijastavat erään tuttuni elämää, mutta en aio siitä kertoa sen enempää. Jokainen voi itse miettiä mistä viidennentoista yön painajaiset johtuvat, ja miksi se se jokin kesti viisitoista vuorokautta, ja mikä sen oikeastaan aiheutti. Ironista.

Pakotan itseni kirjoittamaan jotain soopaa kun en enää kestä sitä että en ole kirjoittanut tänään mitään kovin merkityksellistä. Tai itse asiassa sain idean ja sain kirjoitettua juuri sopivan pätkän kirjani prologiksi. Mutta halusin sanoa sen todistaakseni että oikeasti yritän saada sen valmiiksi ja siinä on hyvä, kestävä ja joustava idea. Joten oli pakkoa keksiä jotain jauhoa jutun jatkeeksi ja vatkata se kunnolla. Niin, sillä saa pidemmän tekstin ja suuremman sanamäärän vähemmällä vaivalla. Kaiketi.

Tänään en ole katkera. Ei  ole mitään pahaa sanottavaa kuin muutamasta sellaisesta tapauksesta, jotka ovat omalla ketkuilullaan saaneet muutaman ystäväni vihaiseksi, ja minutkin samalla. Kusipäitä sellaiset mutta patologinen valehtelu on kai sairaus tai jotain. Ketkuilu on itsessään loukkaus ja sen seuraukset pahaa karmaa, sekä kitkaa ihmisten välillä. Mutta ei se mitään en ajattele sitä se katoaa toivottavasti ainakin.