Asioiden katseleminen tuntui lapsena jotenkin turhalta ja tylsältä, siinähän ne ovat, enkä voi, tai en kehtaa ottaa osaa niihin. Mutta vanhemmiten tuntuu mukavalta katsella asioita, ihmisiä omissa touhuissaan, elämää, esineitä ja nähtävyyksiä. Tavallaan, tai siis aivan oikeasti, on harmi etten voi mennä ja nähdä kaikkea, kun sitä nyt halajaisin.
  Inspiraation puute on taas iskenyt. Tai ei oikeastaan, en ole vain jaksanut mitään, olen laiminlyönyt kaiken ja maannut vain sängyllä. Olen suoraan sanottuna kadottanut tunteeni. Ei tunnu miltään, eikä se todellakaan ole positiivista tunteettomuutta. Välillä iskee se tietty dysforia jota karkotan alkoholilla ja vaikka ties millä muulla.
  Joulukin on tulossa. Joku ihminen on sentään mennyt sanomaan, että inhoaa joulua, ja haluaa sen lopetettavan. Käy sääliksi sitä ihmistä, joku kivittää hänet kuoliaaksi pian, tai he kivittävät hänet, ne ihmiset joille joulu on pyhää, he eivät halua sananvapauden antavan oikeutta kritisoida joulua, tai siis mitään joka heille on pyhää. Hän hukkuu viesteihin ja solvauksiin, pian pian pian. Olen aivan totta puhuen samaa mieltä hänen kanssaan, en jaksa sitä turhauttavaa hälinää, menoa ja tulemista. Enkä lahjoja, rojua ja kapitalismia.
  Koulunkin olen laiminlyönyt kaiken muun ohessa. Vaikka se on mennyt ihan hyvin, olen lintsannut ja kadonnut ja myöhästellyt. Kaksi päivää, tai käytännössä kolme, meni puolittaisen itsemurhayrityksen myötä viemäriin. Väsyneena ja varsin suggestioalttiina, mieleeni iski impulssi tappaa itseni, sellainen masennukselle tyypillinen itsemurha-ajatus. Purkillinen tiskin yli myytäviä lääkkeitä kurkkuun, ja kaksikymmentäviisi minuuttia myöhemin oksentamaan ne, ilmeisesti jatkeaineiden takia.
  Kaduttaa koko olemassaolo. Tunnen vain katumusta. Puutunut ja väsynyt olo, en ole nukkunut kunnolla pitkiin aikoihin. Pitäisi mennä jo vihdoinkin lääkäriin, sen lisäksi on vielä mahdollinen sukupuolitauti. Ilmeisesti jossain välissä olen maannut jonkun kanssa avojaloin, vaikka minulla siitä on vain puolittaisia mielikuvia, en tainnut edes tuntea kyseistä ihmistä. Tuo sentään on sitä mielenkiintoista elämää jota olen kaivannut. Paljon.