Tuntuu hieman oudolta ajatella, että tämän sivun pitäisi olla virtuaalinen päiväkirjani, mutta merkitsen tänne vain jotain, kaiken mikä on sattunut olemaan kielen päällä kun olen tänne törmännyt. Puutuneen, masentuneen ja tyytyväisen mielialan keskellä olevalla harmaalla alueella ollessa on hyvä kaivella haarukalla vanhoja, kuolleita ja kuihtuneita. Ja kuitenkin käytän niin paljon aikaa kirjoittamalla tänne, tyypillistä minua, etten saa ajankulusta huolimatta mitään aikaiseksi, varsinkaan sitä mitä aion saada aikaiseksi.
  Esimerkkejä siitä mistä en ole kertonut on:
 - Kuinka sain itselleni tämän sukupuolitaudin
 - Että eräs ihminen, jonka olin tavannut muutaman kerran, ja johon olisin halunnut tutustua, kuoli
 - Kaikista kerroista kun olen käyttänyt alkoholia, opiaatteja tai muita depressantteja
 - Kaikista psykedeelien kanssa aikaansaaduista kokemuksista
 - Joistain ääliömäisyyksistä joita olen tehnyt
 - Kirjoituskilpailujen tuloksista
 - Ja niistä tuhansista mielialanheitoista, jotka saattoivat minut ymmälleen
 - Oudoista unista, joita olen nähnyt ja muutenkin aistinut, yllätys yllätys, nukkuessani
 - Väsymyksen haittavaikutuksista elämääni ja kouluuni
 - Niistä miljoonista asioista, joita en jaksa enkä halua kaivella...
  Tuntuu hieman oudolta, etten muistanut kaikkea tuollaista olleen, ja vielä oudompaa on kun ajattelen asiaa, keksin taas enemmän koko ajan, kaikkea sitä mitä on tapahtunut viimeisen muutaman kuukauden sisään. Ajatukset normaalilla tavallaan hajalla, en osaa muodostaa kaikista ymmärrettäviä lauseita, en, en edes sellaisia, että ne itse jotenkin ymmärtäisin. Ajatusteni hajanaisuus muistuttaa käsialaani, onnistun välillä tuottamaan molemmista niin sekavia, etten itsekään niitä ymmärrä.
  Toinen sekava asia tässä blogissa on kategorisointi. En ole noudattanut mitään aitoa kategorisointia vaikka olen sitä aikonut. Ehkä olen niin laiska, mutta tiedän ettei se johdu siitä, vaikka monia muu tragedia saa alkunsa juuri laiskuudestani. Novellit ja runot ovat välillä oikeissa paikoissaan, mutta mikään muu ei ole kohdallaan.