Kun yht'äkkiä innostuin muokkaamaan kuvia, ryhdyin miettimään mitä kaikkea en ole tehnyt viime aikoina. En ole lukenut enkä kirjoittanut, en ole edes soittanut kitaraa, enkä varsinkaan maalannut. Nyt kun mietin sitä, pitäisi varmaankin tehdä jotain. Ehkä perustaa bändi, taas pitkästä aikaa, tai maalata taulu. Mahdollisesti kirjoittaa se tarina tai romaani, joka mieleni perukoilla pyörii.
  Mielentila: selvänä, yllättävän hyvällä tuulella. Tapasin ystäviä ja kävin kahvilla, mukava päivä sinällään, varsinainen onnenpotku oikeastaan koska pillerit loppuivat toissayönä. Muokkasin kuvia ja otin askeleen lähemmäs tekemistä, nyt pohdin jopa lukemisen mahdollisuutta, kun aikaisemmin kävin kirjastossa, ennen kuin tapasin ihmisiä.
  Pillereistä mieleeni johtui, että olen viime aikoina pelännyt tuhoavani maksani. Kun vatsaan sattuu olen varma että nyt poksahti maksa. Liikaa viinaa että lääkkeitä, mutta toisaalta, voisin ehkä aiheuttaa itselleni vatsahaavan. Ei pelota lähellekään yhtä paljon kuin maksan tuhoutuminen, vaikka sekin voi olla vakavaa. Toivoisin että unohtus korjaisi satonsa ja mieleni raavautuisi pelon piinasta.
  Olen ajatellut häntä suhteellisen paljon, en ymmärrä miksi, tai ymmärrän, se pakkomielle ei ole mennyt minnekään. Kaipaan, "rakastan", himoitsen ja haluan. Olo on ollut hieman sellainen että yksi suudelma häneltä ja voisin levätä rauhassa. Tai sitten en, halajaisin lisää, läheisyyttä, rakkautta ja huolenpitoa. Toisaalta taas hävettää olla näin takertunut ihminen, pakkomielteinen, sekopää.