Viime aikoina olen piirtänyt paljon uudenlaisella tyylillä, jossa on jotain samaa kuin Imovanen aiheuttamissa hallusinaatioissa. Ihmishahmoja joilla ei ole kasvoja, eikä sormia ja jalkojen tilalla sellainen lampunhenki-tyyppinen alavartalo, sekä vääristyneitä ja yksinkertaistettuja esineitä, jotka eivät ole kolmiulotteisessa tilassa, vaan kietoutuvat toisiinsa muodostaen yhteenkasvaneita ryppäitä, joita yhdistää verkot, viivat ja aallot. Hallusinaatioiden inspiroima taide on kyllä kaunista, mutta taas toisaalta, niiden alkuperästä puhuminen on tabu.
  Syysloma alkoi huomattavalla määrällä juopottelua. Yhden kaverin kansaa piti järjestää bileet, ja minun piti soittaa akustista kitaraa, mutta kukaan muu ei ilmestynyt juhliin. Niinpä kaksistaan me vedimme päämme täyteen, lauloimme ja joimme. Sitten seuraavana päivänä lisää juomista ja kitaran soittoa, mutta silti ei muita ihmisiä läsnä. Ja sitten tuli se hetki kun emme enää jaksaneet katsella toisiamme.
  Syysloma päättyi taas aivan erilaisissa merkeissä. Sukulaisia tuli kylään, mutta normaalin juopottelun ja lauta- ja korttipelien pelaamisen sijaan juotiin pilsneriä ja pelattiin seurapelejä. Hauskaahan sekin oli, mutta kuitenkin asetelma oli masentavan puoleinen, kun loppujen lopuksi kukaan ei selvänä uskaltanut puhua paljon mitään, ainakaan mitään kovin syvällistä, ja juopottelun puute toi tilanteeseen ei-toivottua nostalgiaa.
  Taas siinä syyslomaviikolla tuli poltettua heinää huomattavat määrät, yksin hampunhajuisessa luolassani. Mitään kovin hohdokasta se ei ollut mutta parempi kuin sängyllä makaaminen ja taivaan maalaaminen mustaksi. Oloni oli kyllä sellainen että olisin jotenkin vajaaälyinen, mutta en kuitenkaan kohdannut sellaista tilannetta että olisin suoriutunut jostain älyllisestä suorituksesta huonommin kuin aiemmin, asiaan saattoi vaikuttaa huonosti mennyt koeviikko ja sitä edeltänyt masennus. Se masennus kyllä alkaa palailla kun heinä on loppu kuten rahatkin. Sentään viini on valmista ensi viikon aikana ja voin hukuttaa ongelmani pulloon, jonka tyhjensin joskus viime lukukauden aikana tässä luolassa ja täytän uudelleen ensi viikolla. Niin, tämän elämän aikana minulle on kertynyt noita viinipulloja nurkkiin aika paljon, vaikka ainoastaan ne pullot jotka olen täällä tyhjentänyt ovat jääneet tänne. Luultavasti kaksikymmentäviisi litraa viiniä ei riitä täyttämään niitä kaikkia, mutta ensi vuonna voin koettaa uudelleen. Ja luultavasti kun olen nämä viinit saanut juotua, ostan taas Alkon halpaa Hannibalia, ja pullojen määrä vain kasvaa...
  Olen opetellut soittamaan akustisella kitaralla Juicen ja Leevi and the Leavingsin biisejä, ja tietysti Mr. Tambourine Manin. Niitä olen soitellut ystäville juhlissa aina silloin tällöin ja nauttinut soittamisesta ja laulamisesta itsekin. Nyt ei harmita yhtään että olen koulunkäynnin sijaan käyttänyt aikani kitaran soittamiseen...
  Kirjoittaminen taas ei ole sujunut niin hienosti. Olen laiminlyönyt esikoisromaanini, lähettänyt yhden keskeneräisen novellin kirjoituskilpailuun, ja yleensä ottaen ollut erittäin epä-inspiroitunut sillä saralla. Myös sanoitusten ja kappaleiden teko on jäänyt taka-alalle ja oikeastaan kaikki mitä olen kirjoittanut on ollut erittäin epätyydyttävää. Ajatukset harhailevat, en jaksa syventyä mihinkään, joku saattaisi väittää että johtuu pössyttelystä, mutta ei tämä sen paremmin olo sujunut ennenkään, varsinkaan masennusjaksojen aikana. Tämä näkyy varmaankin myös siinä ettei tekstini tässä blogissakaan ole ollut kovin taiteellista, en ole jaksanut korjata kirjoitusvirheitä ja käyttämäni kieli on ollut hyvin simplististä, käyttämäni vokabulääri on ollut kovin rajoittunutta. Sellainen ekstaattinen vuodatus on kadonnut jonnekin. Sellaista täytyy löytyä jostakin.
  Voisin  kyllä pakottaa itseni luomaan pitkän, vuolaan virran ajatuksia nykymaailmasta stressistä ja ihmisen vapaudesta ja haluista. Jotain siitä miten puritaaninen ilmapiiri vallitsee nykymaailmassa, miten paljon työtä ja niin vähän leikkiä. Keskittymisen puutteestakin jotakin kaunista, miten magneettisilta muiden ihmisten blogit vaikuttavat silloin kun pitäisi kirjoittaa omaa. Täytyy kyllä tunnustaa että en inhoa mitään niin paljon kuin vallitsevaa ajatusta työn itseisarvosta ja huvin toisarvoisuudesta, työtä on pakko tehdä mahdollisimman, jos jää aikaa, voi tehdä jotain mukavaa, mutta mielellään jotain sellaista joka ei päihdytä, ei tuota suoraa nautintoa, ei sisällä erotiikkaa, esimerkiksi muiden tekemisten vahtiminen, moraalin vartiominen, julkkisten seuraaminen, heidän tekemisistensä liian vakavasti ottaminen, julkkiksista kirjoittaminen ja urheilu. Tuntuu mielestäni kovin nurinkuriselta, että ihmiset, jotka voisivat omistautua omille haluilleen ja todelliselle minälleen, mieluummin tekevät mitä heidän käsketään tehdä ja varmistavat että myös muut tekevät niin. Alkaa tuntua siltä että ei mene pitkään ennen kuin seuraava äärioikeistolainen poliisivaltio syntyy, ellei sitten nyky-Suomi ole jo sellainen. Nyt se alkaa...
  Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja eikö Hän, kaikista suurin kaikkivaltias, ole tehnyt vain sitä mitä hän on itse tahtonut, luonut silloin kun itse on halunnut, tuhonnut silloin kun on siltä tuntunut. Ei, ihminen tekee kaikkea muuta paitsi sitä mitä itse haluaa, antaa virtsan ja visvan valua korvista sisään suoraan aivoihin ilman suodatusta ja päästää sen kymmenkertaisena ulos suustaan sanoina, lauseina ja käskyinä. Ihminen antaa toisen tulla takakautta sisään jos vain tämä toinen kantaaYlemmyyden merkkiä, jonka kanssa on synnytty ja joskus harvoin ansaittu noppapelin ja orjuuden fuusiossa. Ihminen elää herrojensa sikarien savusumussa, hengittäen, yskien ja oksentaen, kun taas hänen herransa asuvat ihmisen ulos yskimän ja oksentaman veren ja sapen pilvilinnassa, jonka viemäreistä ihmisen päälle valuva ulosteiden, poissyljetyn viinin ja sikarintumppien sekoitus elättää ihmisen. Vaikka kaikki ihmiset haluaisivat viiniä, sikareita ja ravintoa, ei heillä ole lupa kurkottaa ja ottaa niitä. Vaikka halujensa olemassaolosta saa puhua, sanat niiden toteuttamisesta syöksee ihmisen syvemmälle viemäreihin, eikä niiden syvyyksistä yksin ole nousemista ja auttava käsi on ihmisen mielikuvitusta...