Tälläinen tragikoominen hetki benzodiatsepiineissa on sielun avaimenreikä joka säteilee irrelevanttia informaatiota, joka syöpyy limakalvoille. Kertaakaan en ole saanut kommenttia novellistani, niitä ei taideta lueta ollenkaan, vaikka kuinka niitä tyrkytän, olisi mukava kuulla sana kaksi tai kolme niistä joskus, ehkä arvostelu. Pitäisikö kirjoittaa yksi lisää? Ei, mutta se on proosaruno

Istuin hämärällä sivukujalla jossain Aurajoen rannalla kun matkapuhelin soi. Tuo tyyppi, joka soittaja oli, sanoi mulle näin: "Kaipaatka ryynei tai savuu?"
Ja mitä minä vastasin, minä sanoin näin: "Tietenkin, laita viidelläkympillä"
"Sovitaan niin. Joku hämärä-ihminen tulee hakemaan rahat ja tuo myöhemmin kamat"
"Sovittu on, muttei lyödä kättä päälle.
"Kun käsissäsi on syöpä."
"Niinpä niin."
"Nähdään kohta."
  Siellä toisella kujalla, paloaseman takana, oli valkoinen pakettiauto ja henkilö.
"Siinä sie siis oot. Näänköhän senttiäkään fyffeä?"
"Kyllä näät, on tässä viisikymppiä"
"Aikaa kuluu puolisen tuntia."
"Oottelenkonä tässä?"
"Aivan kaikessa rauhassa."
  Kului hetki, kului toinen, ja kohta näkyviin ilmestyi tuo paku aikamoinen.
"Tässä on nää kamat, oleppa hyvä."
"Kiitoksia kiitoksia: mitään ei mennyt välistä?"
"Virtsaa ei oo kellään silmissä."
"Se on hyvä, se on hyvä."
"Ollaanko settiin tyytyväisiä?"
"Kyllä ollaan, kohta kadotaan."
"Näkemisiä sitten."
"Onnellisia hetkiä."

Ja tälläinen on lauantai-illan satu. Hyvää yötä rakkaat lapsukaiset, tai lukijoiksi teitä pitäisikö kutsua? En ole varma, en ole varma, on mulla silti aika hyvä sauma, ottaa lisää nappeja, kun ei enää ees kuolema pelota. Varmaankaan, varmaankin, ihan miten vaan, kohta alan rikkoutumattomia siimoja kalastaa.
  Nyt on narkomaanimainen olo. Olen aivan sooseissa, rauhoitun kanssa pillerien ja nautin vähän heinää ja viiniä. Kohta on tarjolla puolukkapuuroa, sielun keltaisesta limaa valkoisiin kiviin, aivojen kanssa tarjolla on mannaryynejä, niistä syntyy puolukkapuuroa.
  Tämä tajunta taitaa olla koossa kanaverkolla, jota varastin tossa viime viikolla. Mieli on jossain muualla, ei aivan aivoissa, aivot on idiooteille, nero tarvitsee vain inspiraatiota. Olen nero, olen Nero, olen Augustus ja olen Peloponnesoksen Venus. Jos sellaista on, Macho-soturi-ritari, mutta vako on alapäässä, ainakin jossain mielessä. Spartan pederastia ei ole kyllä häpäissyt b-rappua, mutta ei siellä sellaista ollutkaan. Nainen saa kantaa miekkaa tänään, minä tungen omani sen Venuksen temppeliin, on puukon kärjessä elämänpuun siemen.
  Kamala tuo juttu minkä kirjoitin, onneksi voin väittää etten kirjoittanut sitä. Ai se sattui minulle? No elämästä ei voi tietää etukäteen. Onneksi sentään pillerit pitävät mielen rauhallisena ja ruumiin euforisena. Muutenhan ei täällä voisi olla, kaiketi.