Taitaa vielä olla jotain inspiraatiota jäljellä vaikkei edes kynä enää pysy kädessä. Keskellä yötä tietenkin, en saa unta ja vihaan itseäni, muistelen kuluneita päiviä ja kamalaa pakkasta. Muutamaa nyrkiniskua jotka sain ja sitä katumusta joka syntyy sellaisista sekoiluista. Miksi täytyy katua kaikkea, vaikkei siihen edes olisi mitään syytä? Miksi katua ylipäätään mitään, kun on myöhäistä tehdä sille mitään, miksi en pysty lopettamaan näiden ahdistavien ajatusten ajattelua?
  Jalat ja kädet ovat kylmät, veri tuntuu kiertävän heikosti. Eilen illalla oli hiukan hengenahdistusta ja kivun tunnetta rinnassa, mutta se meni olhi muutamalla kossukolalla, mutta sinne menivätkin ne viinapulloni viimeiset pisarat, joiden oli tarkoitus auttaa minut tänään uneen. Olivat kyllä vahvoja drinkkeja ja saatoin nauttia elokuvasta "Kohtaamisia Madridissa". Oli hyvä elokuva, heti kun pystyi keskittymään. Tai ei oikeastaan, en edes keskittynyt, vaan elokuva oli niin hajanainen että kanasurffailunkin seassa ja sen jälkeen siitä saattoi nauttia, kun siinä ei tainnut olla mitään yhtenäistä juonta.
  On jano, en saa unta enkä voi mennä alas hakemaan vettä kun muut perheenjäsenet ihmettelevät mitä touhuan. Ehkä hieman suuttuvatkin kun huomenna on koulua enkä pääse ylös sängystä, mutten taida oikeasti halutakaan nousta, koskaan, melkein voisin viettää lopun elämääni makuuasennossa kun ei ole mitään mitä voisin saavuttaa, mutta tarvitsen jotain mielihyvää tuottavia kemikaaleja pitämään minut elossa. Vaikka taidan kuolla kun sydämeni pysähtyy tänään, olen ehkä lapsesta asti kuvitellut jokaisen pienenkin oudon tunteen ruumiissani tarkoittavan kuolemani olevan kohdalla, mutta nyt taidan ensimmäistä kertaa toivoa sitä osittain samalla kun pelkään sitä viimeisimpien ajatusteni takia: Olen varma että tietoisuus päättyy kuolemaan, vaikka se onkin helpotus, se tekee kaiken mitä minä olen joskus ollut tyhjäksi, ja tarkoittaa että kaikki on ollut alusta lähtien täysin turhaam ja että kuolema on ainoa arvottoman ihmisen helpotus.
  Olen säälittävä tapaus, oikein poikkeuksellisen säälittävä. Olen niin itsetietoinen että tiedän olevani kyvytön muuttamaan itseäni, mukaan lukien tätä itsetietoisuuttani, siksi olen aivan toivoton, enkä jaksa edes suoriutua asioista joita minulta vaaditaan, enkä pysty uskottelemaan itselleni että kaikki on hyvin ja että olen täydellinen ihminen, niinkuin normaalit ihmiset. Tämä on säälittävää ja itseääntoistavaa, mutta minkäs teet, kun muut ihmiset ovat simpansseja joilla on revolverit, minulla ei ole käsiä vaikka revolveri onkin. Paskiaiset!
  Tälläiset huonon olon hetket voisivat johtaa joskus johonkin muuhunkin kuin itseinhoon, vaikka ne ovatkin itseinhon takia huonon olon hetkiä. Minulla ei ole minkäänlaista itseluottamusta ja vihaan kaikkia. Toivon että se annetaan minulle anteeksi vaikka käteni eivät kelpaa työntekoon. Tiedän että olen lihava länsimaalaissika eikä minulla pitäisi olla mitään valittamista, mutta on tämä silti aika perverssi murhenäytelmä. Onhan tietokone, onhan ruokaa, mutta onko vapautta ja onnellisuutta? Olisiko edes kokaiinia?
  Mutta ei tuollaista saa puhua, täytyy olla optimistinen, joten näyttäkää minulle isänmaallista kuvamateriaalia  joka jumalien joukkoon nostetun Mannerheimin mukaan parantaa kaikki vaivat, ja kaikki jota se ei paranna on uhreja tälle hienolle asialle, josta kukaan ei kyllä tiedä mitä se on. Onko sitä paskaa pakko työntää joka paikkaa, miksi en vain voi kääriytyä lippuun, valella itseäni bensalla ja syttyttää palamaan? Koska kello on melkein neljä ja jano on uskomaton ja pelko sen ison valkoisen metsästäjän heräämisestä on suuri, en saa unta ja kaikkialla sataa harmaata lunta.
  Viiniä, viiniä pitäisi olla, mutta ei ole rahaa ja se kotitekoinenkin loppui jo ajat sitten. Punaviiniä, hannibalia, mutta sitten jo nauttisin ehkä olostani ja olisin silloin syyllistynyt kemiallisen nautinnon rikokseen, vaikka sen lievempään muotoon. Paskat kaikesta tästä, oikeastaan olen aika tunteeton juuri, miltään ei tunnu, paitsi että oksettaa. Miksi kaiken täytyy olla niin hiton vaikeaa? Täytyy vielä jatkaa pullonhengistä ja poron kiveksistä ennen kuin televisio muuttuu kykloopiksi.
  Musiikki soi vaan ja tämä talo toivottavasti romahtaa kasaan ennen kuin aurinko paistaa. Miksikö? Maailma on ylösalaisin, vaikka en ole saanut unta kovin hyvin ennenkään, en taida selvitä kouluun huomenna. Malice Mizer on aika karua musaa, musavideot on aika kinkkejä, mutta hyvällä tavalla, en ehkä kiihoitu, mutta sellaista rivoa juttua on mukava vilkuilla aina välillä kun tuntuu tälläiseltä. Verta ja ulosteita, krapulainen oksennus jää räjähtävän pään sisälle. Iho kuoriutuu pois ja alkaa haista pahalle, en jaksa uskoa että joudun puhumaan niille sioille myöhemmin tänään. Tai siis tänä aamuna. Tai siis noin tunnin päästä. En ole saanut pätkän vertaa unta, otan keittiöveitsen ja tapan ne kaikki että saan nukkua rauhassa. Nukkua kukka ja tulla hulluksi ja päätyä halkomaan muiden hiuksia osastolle.
  Miksimiksimiksimiksi... Kulkee miksimiksi -juna taas ajatusteni raiteilla, vaikkak ysyn vain lyhyesti ja ytimekkäästi "miksi?" No koska jumalalla ei ole ollut mitään parempaakaan tekemistä. En kyllä suostu uskomaan sellaiseen sikaa joka sallii tälläisen epäoikeudenmukaisen maailman olemassaolon. Ihmiset keksivät kaikkiea tälläistä aivojätettä täyttämään paperilappuja, vaikka elämä on jo entuudestaan kovin vaikeaa. Miksi kukaan yleensäkään haluaisi keksiä yhtään mitään. Ammun itseni heti kun saan aseen. Kaivan kirurginveitsellä sielun ulos tästä paskakasasta jota kutsuvat ruumiikseni, josta pitäisi pitää huolta kun uutta ei saa, elämä terveys ja herroille kumartelu on niiden saatanan paskojen motto, vaikka eivät tajua että elämän pitäisi olla ihmisen oma eikä olla jonkun helvetin hopealusikka suussaan syntyneen sian omaisuutta. Haluaisin oman elämän, muttei minulla ole rahaa.