Taas kerran olen kamoissa perjantai-iltana, yksin kotosalla, säälien itseäni epäonnistuneesta elämästä ja muusta sellaisesta. Ei onnea rakkaudessa eikä koulutuksessa. 350mg tramadolia verenkiertoon ja punaviiniä päälle, luultavasti kuolen kohta, vedin kolme kapselia nokkaan ja neljä nielin, viiniä sellaisen puoli pulloa. Nuuskasin ne kolme kyllä heti koulun jälkeen, pari tuntia sitten ja kun eivät vaikuttaneet vedin päälle viiniä, sitten neljä kapselia lisää. Ei ole kyllä hyvä olo vieläkään.
  Sain kenkää pitkän matikan kurssilta ja edellinen on hylätty kun en suorittanut niitä lisätehtäviäni. On ollut niin syyllinen olo, vaikka syy taitaa piileä masennuksessa ja maniassa. Aamut on mennyt päin helvettiä, en ole päässyt ylös kun olen kuvitellut kaiken näköistä, että herätyskello soi kun ajattelen jotain, tai että sävellän kappaletta unessa ja kun kännykkä hälyttää, luulen että joku soittaa ja häiritsee luovaa työtäni ja jatkan uniani. Mutta paskat siitä koulusta, koetan kirjoittaa sen romaanin valmiiksi, jos siitä ei tule mitään, tapan itseni. Sentään saan siihen tarkoitukseen varmasti tarpeeksi keskushermostoa lamauttavia aineita.
  Ahdistaa ja ajattelen vain häntä samalla kun mietin uusinta ihastustani... Hänen kanssaan on tullut juteltua siitä miten vaikeita perhejoulut voivat olla. Onneksi sentään minulla oli niitä rauhoittavia että kestin sen helvetin piinan. Olen pettänyt koko perheeni kun tipun sieltä lukiosta, ansaitsenkin vain kuolla, tai sitten en, kuulun loppuiäkseni osastolle.
  Tramadol ei ole alkanut vieläkään vaikuttaa, olen vain humalassa, ehkä sen kasvattamana,  mutta silti hieman ahdistaa, nyt kyllä tuntuu jotain pientä, muttei todellakaan sitä mitä odotin neljältä kapselilta, kun eilen kolmesta sain nielemällä kiksit. Vielä aamulla tuntui niiden vaikutus, koulussa alkoi laskut ja lähdinkin kotiin kun en 
kestänyt enää sitä pahoinvointia, varsinkaan kaikkien niiden silmien alla. Mahtoikohan kukaan huomata että olin todella sooseissa. Puhuin hieman enemmän ja olin paremmalla tuulella. Olen kyllä yrittänyt  ylläpitää niin hyvää imagoa eettä kun tapan itseni, monet ihmiset tulevat ihmettelemään sitä, halveksumaan vanhempiani ja jotkut ehkä jopa itseään. Minun on pakko lopettaa tämä, kun on se jo niin säälittävää, enkä osaa elää kun en tunne minkäänlaista normaalia mielihyvää, saan vain onnistumisen tunteita kamasta, kaikki koulut ja taiteet ovat jääneet sen varjoon kun en enää jaksa mitään.
  Eikä se johdu päihteistä, vaan päihteet johtuvat siitä. Jaksamattomuus ja masennus vaativat jotain kotilääkintään ,kun en uskalla puhua psykiatrille, vaikka tiedostan itsekin aivan hyvin että siihen olisi syytä, ainakin tämän yhteiskunnan raameissa.  Olen aivan uskomattoman säälittävä ihminen, tukeudun vieläkin häneen kun en saa kaipaamaani sääliä ja rakkautta muualta... On vain oikein että kuolen, saan kaipaamani helpotuksen, muiden ihmisten ei tarvitse enää huolehtia minusta ja maailma vapautuu yhdestä sitä saastuttavasta ihmisesta ja ihmiskunta saa armoa kun yksi misantropisti katoaa...