Jo herra ties kuinka pitkään tämä sama ontto olo on kaivanut pääni sisällön ulos. Keksin kyllä sanoitukset siihen ihmebiisimikäliehen masturboinnista ja liiman imppaamisesta mutta muuten mennyt aivan flatline koko aivotoiminta. En kohta edes jaksa ajatella, luulen minä. Minusta tule samanlainen aivokuollut TV:n käyttäjä joka käy töissä, on muutenkin kunnollinen ihminen, koska ei osaa ajatella. En siis tarkoita että TV:n katselu johtaisi väistämättä siihen, mutta suurin osa ihmisistä on sellaisia, joko syntyessään tai kehittää sellaisen kasvaimen. Nyt on niin helppo vihata ihmiskuntaa täysin objektiivisesti, tuntematta aitoa vihaa, sillä olen tainnut tuhlata kaiken sekopäisen raivoni seinän takomiseen nyrkeillä. Taisin pamauttaa lommon myös keittiönkaapin oveen, mutta silloin minulla olikin syytä olla raivoissani: joku pikkumainen paskiainen oli kaatanut kahvin (aamulla luulisin tapahtui tämä) pois, vaikken ollut saanut tarpeeksi sytytysnestettä. Pitäisi varmaan ruveta taas vaihteeksi riehumaan siitä, ja sanoa vaikka että rupean nokittamaan pari viivaa vauhtia aamupalaksi jos on liikaa jättää se kahvi siihen, kun ovat kumminkin kotona ja niin edelleen. Vittu? Vituttaa. Miten kaunista onkaan alaston suomenkieli, voisipas sitä kuulla useamminkin: ainiin, joudun kuuntelemaan sitä suurimman osan päivästä, sillä useille ihmisille on liikaan poistaa tuollaiset tarpeettomat mitääntarkoittamattomat vulgaarit ilmaukset puheestaan. Olenhan itsekin jalostanut puheeni melkein kirjakieleksi, muutamaan yli kaiken rakastamaani puhekielen ilmausta lukuunottamatta, on pajatsoa, dösiä, hima, kämppä, duuni, mä, sä ja hän, jos osaisikin sitä käyttää paremmin. Kappalejako olis varmaan kivaa mutta nyt on liian myöhäistä korjata vahinko. Sensuuri saa astua tajunnanvirran paikalle tänään, vaikka loppujen lopuksi sananvapaus, mutta taas toisaalta ne paviaanit käyttävät isoa V:tä koska kaikki muutkin tekevät niin ,eivät koska itseä henkilökohtaisesti asia kiinnostaisi, tai sana, asia varmasti kiinnostaa kaikki heteromiehiä. Ja yhdyntäluu kovettuu, alasarvi alasarvi alasarvi lallallaa.

Tuo on aitoa tajunnanvirtaa. Vaikka muutamassa kohdassa en pysynyt enää omien ajatusten perässä laisinkaan , tai oikeastaan oli aika paljon pakko jättää pois sillä en ole kehittänyt kirjoitustekniikkaa niin hyväksi että se pysyisi ajatusten perässä, se voi olla ihan hyväkin asia. Olen joko niin lahjakas ajattelija, tai sitten niin huono konekirjoittaja. En sanelemallakaan pysy perässä ajatusteni mun, mutta toisaalta kirjoitan nopeammin kuin puhun luulen mä. Onko sekään sitten niin hyvä asia, se selittää miksi minulla on aina välillä vaikeuksia ilmaista itseäni verbaalisesti, kun sellaiset lauseet joita pääni tekee esittämään mielipiteensä tästä hetkestä, menneistä ja tulleista ja muuta sellaista lehmänlantaa, ovat liian monimutkaisia ääneen lausuttaviksi ja seurattaviksi.  Jos niiden perässä pysyy edes lukija on hän varmasti lahjakas lukija, tai siis tulkitsija tai jotain, en voi käyttää sanaa lukija noin monta kertaa peräkkäin kahdessa eri tarkoituksessa, toinen on subjektiivinen lukija, toinen on se äidinkielen tunnin taitava ja huolellinen lukija.

Hyvät huorat ja narkomaanit, tämä alkaa olla jo liikaa.  Lisää tajunnanvirtaa, sillä fyysisessä mielessäkin oksettaa, eikä päässä ole kuin särkyä, täytyy poistaa henkiset myrkyt ja funtsia sitten onko elimistössä ja fyysisiäkin haitta-aineita. Ne tulee ulos oksennuksena, mutta en ole juopotellut kunnolla, sitten keskiviikon, tai oikeastaan lauantain, sillä 12-packkia ei ehkä lasketa ei-humalahakuiseksi saunakaljoitteluksi. Ehkä se oli vähän liikaan siihen nähden että jouduin saunomaan itsekseni, oli se ihan hauskaa kun ajatus kulki, muttei enää sittemmin. Sitten oli tietysti se kuusi perjantaina, mutta ne olikin... Virvoitusjuomia, sillä ei kuudesta oluesta tule humalaan jos ne juo heti koulun jälkeen pitkin päivää. Nyt ei enää ajatus kulje, jostain syystä väsyttää. Fuk, lukekaamme Max Barryn rikasta yhteiskuntaa ja suuryrityksen palveluksessa olemista käsittelvää tuotantoa. Paul Neilankin ois kiva, muttei saa Suomeen sen poikaparan kirjoja, kirjaa, siis se on kirjoittanut, hän siis, sen Apathy and Other Small Victories.

Niin, keskiviikkona istuin taas baarissa parin kaverin kanssa, yksi oli tullut junalla, oli pakomatkalla Halikosta. Tarjosi minulle oluet ja kossuvissyn vaikka saattoi tarvita rahat elämiseen vapaudessa, pakolaisuudessa, mutta enhän sitä silloin tullut ajatelleeksi. Toinen kaveri tajosi paukut ja sitten olikin meno päällä, varsinkin kun sellainen lievästä ylipainoinen neitokainen flirttaili kanssani ja selitti musiikkimaustaan kun kaverit freestylesivät. Ei räppiä vaan metallia. No sepäs mukavaa ajattelin mä.  En ollut sillä hetkellä niin kiimassa että olisin halunnut oikeasti maata sen neidon kanssa, eihän niin painava ollut, mutta jostain syystä ei oikein sytytä keskiviikkona, kun jo krapulaisena kouluun ehtiminen oli vaikeaa. Mutta täytyyhän sitä kaveria joka on paennut Halikosta, käydä katsomassa, sillä ne ovat harvoja hetkiä ne, voi kaveriparka kuolla pyöräkellarissa nukkuessaan tai jäädä suljetulle osastolle pidemmäksikin aikaa. Poikaparka, ei ole ollut elämä helppoa hänellä, harmi etten ole voinut auttaa häntä. Jos voisin tehdä jotakin hänen puolestaan, sillä onhan hän hyvä ystävä, mutta kun ei ole rahaa, ei omaa kämpää, ei meidän porukat semmosia hulluja kattele, vaikka kaverin omat porukat pisti sen kävelee, ellei suoraan osastolle, juomisen ynnä muun takia. Sääliksi käy, mutta ihminen on oikeusjärjestelmän edessä voimaton kuten Franz Kafka jo koitti meille kertoa novellissaan Lain edessä.

Kafkan tuotanto on ruvennut kiehtomaan minua viime aikoina. Olen jo aiemmin lukenut Nälkätaiteilija -novellikokoelmansa, jossa oli se kummallinen Muodonmuutos -novelli, jossa Gregor, velvollisuudentuntoinen vakuutusvirkailija, muuttuu jättimäiseksi koppakuoriaiseksi ja nimikkonovelli joka kertoo nälkätaiteilijoista, jotka ansaitsevat elantonsa esittämällä julkisesti syömättömyyttään. jotenkin ironisen ristiriitaista, mutta ihastuttavaa: Kafka oli itse epävarma juutalainen, ei uskaltanut varmaankaan elää täysillä, mutta osoitti piilevän neroutensa tuotannossaan. Kafkan tuotanto on unenomaista ja mystistä, asioilla ei ole normaaleja syy-seuraus -suhteita, ja kaikki on lähtöisin kuin jostain universaalista kollektiivisesta syyllisyydestä ja kaikki tuntuu vain kasvattavan sitä. Mutta kaikki on myös kurjasti, kurjuutta nälkää ja syrjintää oman perheen toimesta. Suppea se tuotanto on, ja kohta olen sen lukenut, jos ei ajatukseni harhaudu muualle.