Minulla on alkanut taas tälläinen apatiajakso, en ole kuin maannut sängyllä enkä ole selvinnyt edes kouluun. Harmillistahan se on, mutta sitä ennen minulla oli aika hauskaa ja asiat tuntuivat sujuvan aika hyvin. No minun näkökulmastani hyvin menemistä on sirdaludien napsimista baarissa istuessa ja hatsin polttaminen. Oli seuraa ja sain uuden hyvän ystävän johon on tähän mennessä ainakin voinut luottaa. Seurauksena tästä baarikiertueesta oli lievä krapula ennen kouluunlähtöä, mutta sinnekin selvisin. Mutta nyt en jaksa nousta sängystä ylös aamulla ja lopun päivää istun nojatuolissa toljottamassa seinää.

Ajattelin kirjoittaa jatkotarinan, sellaisen että kirjoittasin siihen kappaleen joka päivä ja antaisin sen kehittyä omalla painollaan. Minulla on jo muutama sivu valmiina, ja siitä pitäisi jatkaa, ja tietysti kirjoittaa puhtaaksi koneelle ne kaikki sivut. En ole saanut palautetta aiemmista kirjoituksistani (proosasta siis), oikeastaan ainut syy miksi olen laittanut niitä nettiin on että saisin kuulla ulkopuolisen ihmisen objektiivisen mielipiteen, jos sellaisia on olemassa. Tähän astiseen työhöni olen tyytyväinen, saa nähdä mitä ihmiskunta siitä on sanova.

Rauhottavia sain kaverilta ilmaiseksi. Hän oli telonut itsensä syötyään muutaman ryynin liikaa ja päätti ettei enää koske niihin saatanallisiin nappeihin. Kuningas alkoholi silti maistuu. Iltapäivästä otin ensimmäisen puolitoista ja fiilis on ihan ok, kyselin ihmisiltä jaksavatko he lähteä iltaa viettämään, mutta ilmeisesti ei. Sääli, sillä olen taas vaihteeksi ylisosiaalisella tuulella. Parempiakin päihteitä on, mutta kiitos suuren ja mahtavan virkakoneistomme, niitä ei ole saatavilla.

Musiikki tuntuu aika iskevältä, tekisi mieleni soittaa skittaa, mutta on jo liian myöhä. Yksi ilta (tästä on jo aikaa) kun popsin toisen lajikkeen bentsoja kirjoitin sellaisen kappaleen, jossa ei ole oikein mitään ideaa mutta se kuulostaa silti aika hyvältä, verrattuna muuhun tuotantooni. Edellinen lause ei kunnolla ilmaise mitä tarkoitan, mutta en keksi selkeämpääkään. Olen kateellinen ihmisille jotka tekevät musiikkia elannokseen, voihan musiikkia muutenkin tehdä, sehän on se pääasia, mutta suurin osa voimavaroista menee selviytymiseen arkielämän viidakossa, ainakin minulla, elämä on arkena yhtä stressaavaa, huonolla tavalla sekavaa hullunmyllyä, joka ei johda yhtään mihinkään. Rutiinit ovat luovuudelle kuolemaksi.

Blogini lukijan ehdotuksesta hain kirjastosta Willy Kyrklundin tuotantoa, teokset Polyfemoksen muodonmuutos ja 8 muunnelmaa. Kuvittelin itse keksineeni tyylin jota Kyrklundkin käyttää, mutta ilmeisesti en. Minulla on muistitikku täynnä samantyylisiä tekstejä, en viitsi tässä yhteydessä ruveta erittelmään kyseistä kirjoitustyyliä, mutta kuitenkin samantapaista. Pidän Kyrklundin teoksista, ne ovat jotain uutta ja erikoista normaaliin lukemistooni. Olen alkanut kyllästyä sellaiseen todellisuutta mukailevaan tyyliin jota kaikki nykyaikaiset kirjailijat tuntuvat käyttävän, kuten Max Barry, Helen Walsh ynnä muut. Tekstin seassa sopii olla tajunnanvirtaa eikä sen tarvitse keskittyä liikaa juoneen, tapahtumapaikkaan ja aikaan. En ole vielä lukenut lainaamiani kirjoja loppuun, mutta olen tyytyväinen että minulle vihjaistiin Kyrklundin teoksista.

Taidan aloittaa sen jatkotarinan vasta myöhemmin, sillä kirjoitin sellaisen omasta mielestäni erikoisen novellin, josta haluaisin kuulla vieraan ihmisen mielipiteen. Että onko se luettavaa, jaksaako sen lukea loppuun asti, herättääkö se ajatuksia ja onko se mielenkiintoinen? Novellilla on jo jonkin verran ikää, mutta onko sillä nyt niin väliä? Arvostaisin suuresti jonkinlaista tulkintaa, olen antanut eväitä siihen blogissani tarpeeksi, enkö olekin?

 

Ilta käsikirjoittajan kanssa

Istumme kapakassa, minulla tuoppi edessäni, sinä et juo, ehkä koska on arkipäivä tai saatat olla absolutisti. Mitään muuta en tiedä sinusta. Minä en ole absolutisti, juon tuopin toisensa perään ja kerron sinulle tarinoita maailmalta. Väliin livahtaa pari shottia ja lasillinen kuohuviiniä.

Kerron sinulle kuinka minäkin olen ollut joskus nuori tai että minäkin olen tulossa vanhaksi. Alan olla humalassa ja sytytän jointin, vaikka se ei ehkä olekaan kovin hyvä ajatus, sillä sain siitä viimeksi vuoden porttikiellon. Spliffistäkin sinä kieltäydyt ja pienen hetken mietin millainen ihminen sinä mahdat olla.

Et ole vielä sanonut sanaakaan, mutta se ei synnytä epämiellyttävää hiljaisuutta, sillä minä puhun sinunkin puolestasi, kerron sinulle kuka sinä olet ja annan sinulle nimen. Vuorostaan minä kerron itsestäni, olen käsikirjoittaja, kirjoitan elämää suurempia näytelmiä. Kirjoitan niitä välillä tämän saman pöydän ääressä, mutta silloin juon vain kahvia.

Et ole kertonut mitä teet työksesi, mutta minä kerron että sinä teet työtä, olet työläinen. Minäkin olin joskus tehnyt töitä, olin hyvä siinä, mutta se ei tarkoita että pidin siitä. Jotkut pitävät rutiineista, mutta minä olen taiteilija ja rutiinit ovat kuolemaksi luovuudelle.

Tilaan pöydän täyteen juomia ja vihdoinkin joku kohtelias kapakan työntekija siivoaa vanhat lasit pois tieltä. En enää muista nimeäsi, en muista olenko edes tiedustellut sitä. Tunnenko sinut jostain? Pidätkö näytelmistäni? Se on loppujen lopuksi aivan sama, sillä tänä iltana joudut kantamaan minut kotiin.