Muistelin juuri kesää ja miten hyvältä tietyt kasvien tuoreet lehdet tuoksuivat... Ihmiset näkevät joistain päihteistä vain joko sen käyttämisen tuottaman "päihtymisen", tai sitten siihen littyvän muun puuhastelun tai muut ominaisuudet. Viini on hyvää tai sitten kunnon känni. On mukava väsätä paukut ja haistella eri laatuja, tai sitten on vain pilvessä. Ei ikinä että viini olisi sekä hyvää että päihdyttävää. Voi vain juoda "seurustelujuomana" tai sitten "humalahakuisesti. Toisesta substanssista ensimmäistä vaihtoehtoa ei edes oteta huomioon, sillä siitä tietää vain tietyt salaseuraan vihkiytyneet. Ja vitut, ei tästä kannata edes jauhaa...

On vain sellainen oudon laiska ja välinpitämätön olo. Mikään ei oikein kiinnosta. En jaksaisi edes kirjoittaa, mutta pelkään että jos en kirjoita jatkuvasti, taito saattaa ruostua. Vaikka toisaalta olen joskus jostain syystä unohtanutkin kirjoittaa, ja niin ollen ollut kirjoittamatta useita viikkoja. Nykyään en enää edes kirjoittele paljoa vihkooni, kirjoitan näitä vajaamielisiä blogitekstejä, en ole kirjoittanut pitkään aikaan lainkaan proosaa, runoja tai sanoituksia. Helvetin kuustoista, minusta taitaa tulla tavis - en kohta enää ole aito taiteilija. Ehkä se kävi liian raskaasti ja kelvottomuudessani ja laiskuudessani olen sen siis antanut jäädä enkä ole jaksanut nähdä yhtään vaivaa. Minkään eteen. Ehkä vähän alkaa ahdistaakin...

Mitään ei ole edes tapahtunut, ei sitten uudenvuoden kun dokasin muistini pois, ja soittelin ihmisille ja terrorisoin ihmisiä muutenkin. Ja päässäni pyöri sellaisia ajatuksia jotka paljastivat minun olevan puutteessa, mutta vain itselleni. Hieman tuntuu siltä kuin olisin vähän sairas ihminen, mutta toisaalta tiedän sen olevan ihan normaalia miehen ajatus- ja tunne-elämää. Mutta olen hedonisti, pyrin maksimoimaan mielihyvän ja minimoimaan kärsimyksen ja vaivannäön, otan huomioon jossain määrin myös muut ihmiset, tai ainakin ne joista pidän. Mutta se johtuu vain minusta, minuudestani, persoonallisuudestani. Ja pidän vain harvoista ihmisistä, kuten vanha kunnon Bokowski aikanaan. Siitä tulikin mieleeni että joululoman aikana luin vähän Bukowskia, mielenkiintoista tekstiä, että en ole käynyt kirjastossa taas liian pitkään aikaan, että kävin kirjastossa juuri vähän aikaa sitten enkä löytänyt jostain syystä tätä Hakim Beyn TAZ:ia. Se vituttaa, sillä en keksinyt mitään muuta mielenkiintoiselta vaikuttavaa luettavaa kuin Hitomi Kaneharan Käärmeitä & lävistyksiä, mikä on toisaalta taas kovin mielenkiintoista luettavaa, mitä nyt siihen olen tutustunut.