Makoilin Paperisen miehen entisen kodin mukavalla sohvalla ja pähkäilin miten tästä selviäisi helpoiten, mutta aina välillä omatuntokin piti jotain vikinää siitä että olin luvannut itselleni kunnioittaa Paperisen miehen viimeistä toivetta. Mietittyäni jonkin aikaa päädyin johtopäätäkseen ettei se "jotain aikaansaaminen" tarkoittanut keskiluokkaista siveellistä elämää, vaan jotain syvempää. Niin kuin jonkin päämäärään, jotain mille omistaa elämäni, ja olla sille uskollinen. Pitkäjänteinen, millainen en ole ikinä kyennyt olemaan. Asianajaja toki sanoi että riittää kun hankin työn ja onnistun pitämään sen jonkin aikaa, enkä näyttäytyisi julkisella paikalla humalassa tai mahdollisesti aineissa jos käytin jotain. Eikä saa jäädä kiinni virkavallalle mistään. 

Mutta mikä on se minun juttuni? Sitä olen miettinyt aina, koulussakin, kun alkuun jokin aine kiinnosti, mutta pikkuhiljaa olin vähemmän läsnä tunneilla ja vietin aikaani kaupungilla, jahdaten tyttöjä, juoden viiniä ja välillä nauttien Joy Flowerin valveunesta. Lopulta minua ei kiinnostanut mikään. Ei edes vanha kitarani jota aina välillä kuljetin selässäni ja soittelin ystävilleni rivoja ja viihdyttäviä lauluja. Olin hetken oikea muusikko, kirjoitin sanoituksia, tein sävellyksiä ja joskus harvemmin sovitin niistä kappaleita. Senkin lopetin jossain välissä kun en vain saanut päästäni ulos enää yhtään järkevää sanaa.

Kävelin Tyhjäntoimistoon ja kysyin saisinko paikkani takaisin.

"Et, et todellakaan." Oli sihteerin lyhyt ja ytimekäs vastaus. Se siitä työpaikasta, muualle minua tuskin huolittaisiin sen paremmin, Tyhjäntoimisto oli viimeinen paikka johon pääsin töihin. Koputin Tyhjäntoimitusjohtajan huoneeseen sihteerin estelyistä huolimatta. Yllätyksekseni ovi avautui ja Tyhjäntoimitusjohtaja otti minut vastaan.

"Tule sisään vain, kaada itsellisi brandya, jos maittaa." Tietenkin maittoi.

"Olet siis työtä vailla, mikä sinun nimesi on?" Tyhjäntoimitusjohtaja kysyi.

"Rufus Gordelainen, herra toimitusjohtaja."

"Aaaa.... Muistankin sinut, meidän piti supistaa henkilökuntaa vallitsevan laman takia, se oli tietysti valitettavaa, mutta vaihtoehtoja ei ollut."

"Ymmärrän, ymmärrän." Ja vitut ymmärsin, he olivat sotkeneet päiväjärjestykseni niin pahasti että olisin saattanut puukottaa Tyhjäntoimitusjohtajan, ellei tämä pieni mahdollisuus saada Paperisen miehen perintö olisi ilmaantunut. Sen lisäksi etten minä mistään lamasta olut kuullut tai lukenut sanaakaan, vaikka luin sanomalehtiä päivittäin.

"Ei kai siitä ole koitunut kovin suuria taloudellisia ongelmia?"

"Ei suinkaan, ei suinkaan vaan jotain aivan toisenlaisia ongelmia." Minut heitettiin ulos omasta kodistani, isoäitini, äitini eivätkä sisarukseni puhu minulle.

"Vai niin, vai niin, että sellaista. Hyvän sovun nimissä, ja jotta asia ei pääse lehdistön tietoon, että viimeaikaiset irtisanomiset olivat teknisesti ottaen laittomia, tarjoan sinulle huomattavaa summaa korvaukseksi, ettet nosta syytettä. Olemme maksaneet jo useille irtisanotuille saman summan sopurahaa, asian pitämiseksi firman sisäisenä."