Mietin onkohan kukaan lukenut kategorian "Paperisen miehen testamentti" tekstisarjaa ollenkaan, tai Novelleja sisältävä kategorian novelleja? Haluaisin lukea jotain kirjallista kritiikkiä niistä, se on se syy miksi edes laitan niitä tänne. Haluan tietää kiinnostaako kirjoitukseni ihmisiä? Ehkä myös millaisia ihmisiä tekstini kiinnostavat? Jostain syystä olen vain alkanut menettää sitä kipinää jolla ennen sain luovuuteni liekkeihin. Tuntuu kuin en enää oikeastaan jaksaisi työstää tekstejä vaikka ideoita tulee aina vähän väliä, mutta niitäkin tulee vain yhä harvemmin.

Olen toisaalta laiskistunut muissa suhteissa. Hengailen päivät kaupungilla ja kavereiden nurkissa, enkä kirjaimellisesti tee mitään. Minulta on loppunut ideat myös filosofian suhteen, en enää ole keksinyt uutta elämänfilosofiaa puoleen vuoteen, kun ennen muutin elämänkatsomustani harva se päivä ja oivalsin usein jotain uutta. Olen päätynyt siihen että kaikki loppujen lopuksi on aivan turhaa, jos ne purkaa täysin materialistisesti ja selittää sen avulla olemassaolon, silloin sillä ei ole mitään merkitystä. Mutta merkitykset ovat ihmisten mielissä: ilman ihmistä miettimässä mikä on tärkeää, mikään ei ole tärkeää eikä myöskään epä-tärkeää. Jokaisen pitäisi löytää omat merkityksekkäät asiat elämästään ja se on kylmä tosiasia, ettei kukaan muu voi antaa sinulle sellaista elämää joka tyydyttää sinut, voit tehdä sen vain itse. Muiden tahtoon alistuminen usein johtaa henkiseen ahdistukseen muiden ihmisten odotusten takia, ja jossain mielessä sitoo ihmisen tilanteeseen jossa hän on onneton. Ihminen ei ole vapaa, ihminen on lähipiirinsä muodostaman yhteisön orja, ja orjia ovat he kaikki muutkin. Jotkin tästä pääsevät vapautumaan, jos uskaltavat, sillä usein henkilökohtaisen vapautumisen kynnys on korkea, täytyy uskaltaa uhmata elämänsä auktoriteettejä, jos haluaa olla oma itsensä.

Minä en uskalla. Minä olen perheeni, sukuni ja ystävieni odotusten vanki. Aloitan aina kaikki asiat muiden mieliksi, ja kun en pidä niistä, jaksa niitä enää tai tunnen suoraa vastenmielisyyttä niitä kohtaan, jätän ne lyhyiden ponnistelujen jälkeen hoitamatta. Myöhemmin murehdin että tulipa tämä taas laiminlyötyä, ylioppilaskirjoitukset edessä ja kursseja hoitamatta, osa pitäisi tehdä itsenäisesti, mutta en ole vielä edes aloittanut. Sillä en kestä koskea koulukirjoihin sillä ne muistuttavat minua tästä umpikujasta johon olen ajamassa sataakahtakymppiä enkä uskalla painaa jarrua.