Hakkasin pari kuukautta sitten, kait, kännykkäni vasaralla pieneksi silpuksi. Siinä meni kaikkien puhelinnumerotkin kun suurin osa oli kännykän muistissa ja loput SIM-kortilla, jonka myös sain tuhottua. Sellainen on tosi fiksua toimintaa, minun pitäisi olla rauhallinen, ja tietyissä tilanteissa olenkin, mutta pohjimmiltani olen kai oikeastaan aika aggressiivinen ja väkivaltainen. Eräs siskoni tukityöntekijä, (siskollani on ollut joko masennusta tai "masennusta" ja "itsetuhoisuutta", vaikka minusta se vaikuttaa aika pitkälti normaalilta vaiheelta sen ikäiselle, oli ainakin minulla) sanoi että kuulemansa perusteella olen päihdeongelmainen ja väkivaltainen, vaikka kyseinen henkilö, eikä perheeni, tiedä asian todellista spektriä. He eivät tiedä kaikkein pahimmista asioista, joita olen tehnyt, mutta heistä monet pikkuasiat tuntuvat olevan niin suuria ja vakavia. Ja ne asiat joista he tietävät, ovat todellakin pikkuasioita jo pelkän arkitodellisuuteni rinnalla.

Toisaalta taas ystäväni ja tuttavani pitävät minua rauhallisena ja järkevänä, jota heidän seurassaan ja heihin verrattuna usein olenkin. Mutta minullakin alkaa heittää päässä aina välillä. Kotona jostain syystä suutun herkästi, alan raivota, vaikka en ketään satutakaan, korkeintaan itseäni, ilmeisesti vihaisena pelotan muita perheenjäseniä. Tuntuu oudolta olla aikuinen, lapsena kun sai raivarin, tai kun lapsi saa raivarin, ei siitä kukaan välitä. Nykyään ihmiset reagoivat, toisaalta kai nautin siitä ja toisaalta haluaisin vain purkaa tunteitani kaikessa rauhassa.

Kärsin taas refloista ja sairastelen. Pitäisi kait mennä hoitoon, mutta ei vain tunnu siltä, en halua että kukaan saa tietää. Oikeastaan se jokin täytti tyhjiö jonka täytti joskus aikanaan kevyemmät aineet ja kovien aineiden kevyt käyttö. Osittain siksi että se parantaa masennukseni ja olen se ihminen joka haluan olla. Rauhallinen, ystävällinen, kärsivällinen, kiinnostunut, välittävä. Jaksan paremmin kuin ennen. Kunhan ei ole reflat, sitten mistään ei tule mitään, tai sitten horkat, mutta ne menee ohi parissa tunnissa. Pitäisi kai nimetä tämä teksti uudelleen "Cotton feveriksi". Mutta siinä pitäisi olla yksi kai-sana. Voisin käyttää myös muita sanoja, kuten mahdollisesti tai ehkä. Mutta nyt täytyy kylvää kaita.